Nyt olisi Nonnakin ylpeä

Kasaro

Kasaro mozzarella

Sì, olen suomalainen!

Koska italialaiset klassikot vain sopivat suomalaiseen suuhun

Meillä suomalaisilla on nyt mahdollisuus nauttia mozzarellasta tuoreena ja taivaallisen herkullisena.
Juuri sellaisena kuin se kaikkien kulinaarisien sääntöjen mukaan kuuluukin.

Kasaron juustola valmistaa artesaanityyliin aitoja Fior di latte – mozzarelloja laktoosittomina kotimaisesta maidosta, mutta italialaisen juustomestarin saloilla. 

Kasaro, joka muuten italiaksi tarkoittaa juustomestaria, sai alkunsa vuonna 2022 italialaissyntyisen Gianpaolo Rinettin pitkäaikaisesta unelmasta aloittaa aidon mozzarellan tuotanto Suomessa. Parikymmentä Suomessa ruoan parissa vietettyä vuotta ovat vain vahvistaneet Gianpaolon kipinää tuoreen, vastavalmistetun mozzarellan äärelle.

Pieni, suuri idea

Taivaallisen tuoretta ja herkullista

Vaikka juustolamme on pieni, niin sen idea on suuri. Meistä on vain järkevämpää tuottaa suomalaisten rakastamat mozzarellat itse kuin kuljettaa ne tänne kauempaa. Käyttää niiden valmistamiseen raikasta kotimaista raakamaitoa, joka on peräisin lähitiloilta. Näin mozzarellan tuoreus ei katoa matkan varrella, vaan saamme tarjoilla juustot juuri sellaisina kuin ne Italiassakin mieluiten nautitaan – vasta valmistettuina, kimmoisina ja herkullisina suupaloina.
 
Juustolassamme vaalitaan italialaisia oppeja, jotka yhdistyvät suomalaiseen meijeriosaamiseen. Keskeinen sijainti takaa, että mozzarellan matka ravintoloihin, vähittäiskauppojen hyllylle sekä suomalaisten ruokapöytään on mahdollisimman nopea. Suomalaisesta maidosta valmistettu mozzarella on taivaallisen herkullista ja koostumus tuoreena napakampaa, mihin moni on ehkä tottunut. Ja juuri tällaiseen makumuistoon Kasaron juustoperhe nojaa: vihdoin Gianpaolo voi nauttia Suomessakin tuoreesta mozzarellasta, jota hän oppi jo lapsuudessaan rakastamaan.

Kasaro mozzarella
Kasaro Gianpaolo Rinetti

Kiinnostuitko herkuistamme?

Varmista lähimozzarella ravintolaasi

Valmistamme tuotteita sekä HoReCa-toimijoille että vähittäismyyntiin.

Kasaron juustojen myynnistä ja markkinoinnista vastaa Monditaly Finland Oy. Ota meihin yhteyttä!

Taste Feel Enjoy -sivusto on pyhitetty intohimollemme Italiaan, jonka rikkaalle ruoka-, juoma- ja seurustelukulttuurille sydämemme sykkii. Haluamme koota suomalaiset nauttimaan yhdessä italialaisista ja Välimeren alueen antimista herkullisten tuotevinkkien ja reseptien muodossa. Italialaisten juuriemme velvoittamina tuomme maahan vain laadukkaimpia ruokatuotteita ja viinejä eteläisestä Euroopasta – ja aina parhailta tuottajilta.

Tuotteiden ostopaikat
Hyvinvarustetut S-ruokakaupat ja K-ruokakaupat, Tokmanni, Alko

Monditaly Finland Oy
Monditaly Wines and Spirits Oy
Juurakkotie 6
01510 Vantaa, FINLAND
+358 (0)10 4399340
info@monditaly.com

Privacy Preference Center